OSAKEKIRJOJEN KERÄILY HARRASTUKSENA

Tietosivu vanhoista arvopapereista kiinnostuneille
Copyright
© 2005 G. Kock


OSAKEKIRJOJEN KÄYTTÖ PÖRSSISSÄ

Aikaisemmin suomalaisilla pörssiyhtiöillä oli tapana pitää aikoinaan annetut osakekirjansa hyvinkin kauan voimassa. Uudet nimellisarvot ja mahdolliset yhtiön nimenmuutokset vain leimattiin osakekirjoihin. Näin ollen saattoi pörssikaupoissa vielä 1970-luvulla saada jopa 1800-luvulla annettuja osakekirjoja. Ne olivat tietysti pieni vähemmistö, koska osakeanteja varten oli jatkuvasti painettu lisää uusia osakekirjoja.

Mutta 1970-luvun jälkipuoliskolla pelkän loppuunkäytetyn kuponkiarkin vaihto alkoi paino- ja pankkikulujen vuoksi olla lähes yhtä kallista kuin koko osakekirjan vaihto. Tässä vaiheessa jotkut harvat omistajat pyysivät saada vanhat kauniit osakekirjansa takaisin mitätöityinä osakevaihdon jälkeen. Ilmeisesti näihin aikoihin osakekirjakeräily varsinaisesti alkoi Suomessa. Ruotsissa ja muissa maissa, etenkin Saksassa ja Yhdysvalloissa, keräilyllä on pidemmät perinteet yhdistyksineen.

Setelipainon (nyk. Setec) ja Frenckellin kirjapainon ohella uudeksi merkittäväksi kilpailijaksi turvapainon alalla nousi nyt TS-Yhtymän Polytypos, jonka tuotteita usein leimaa tietty karkeus. Setelipainon erikoisuus oli hienot kaiverresyväpainotyöt (lähinnä kehyksissä). Aina 1940-luvulle asti laadukkain, kaunein ja värikkäin osakekirja valmistettiin kivipainomenetelmällä (painatuslasku). Sata vuotta sitten hyviä kivipainoja oli Suomessa useita ja myös ruotsalaisia painotaloja käytettiin. Halvemmin työt saatiin jo 1800-luvulla tehtyä kohopainoissa pelkillä irtokirjakkeilla. 1950-luvulta alkaen yleisimmäksi painomenetelmäksi nousi offset. Herttoniemen fajanssi on vanhin suomalainen osakekirja.

Noin 1984 lähtien osakekirja alkoi runsaiden osakeantien paineiden alla muuttaa ulkomuotoaan. Kun aikaisemmin oli taitettu ns. mantteli ja sen sisällä irallinen kuponkiarkki (jossa talonki eli kantalippu sekä osinko- ja osakeantiliput), tuli nyt osakekirja, jotka käsitti vain yhden A4-arkin. Yläpuoli oli varsinainen osakekirja ja sen alla oli yhteensä noin kymmenen osinko- ja osakeantikuponkia. Myöhemmin oivallettiin yhdistää niitä numeroiduiksi osakekupongeiksi. Dorseerausvärijärjestelmällä ilmaistiin osakekirjan littera, eli osakemäärä.

Pörssikaupan räjähdysmäinen kasvu 1980-luvun loppupuoliskolla teki fyysisten osakkeiden käsittelyn lähes toivottomaksi urakaksi. Esim. niiden päivittäiseen siirtoon pörssivälittäjien kesken jouduttiin hankkimaan panssaroitu erikoisajoneuvo. 1992 alkoi ja 2000 päättyi pörssiyhtiöiden siirto paperittomaan arvo-osuusjärjestelmään, mikä oli edellytys myös nykyiselle nopeatempoiselle elektroniselle pörssikaupalle. Suomessa osakekirjat voivat enää esiintyä vain noteeraamattomilla yhtiöillä. Arvo-osuuksiksi vaihtamatta jääneitä ja pakkolunastettuja osakkeita käsitellään käsitellään Pörssitiedon web-sivulla.


MITEN OSAKEKIRJOJA KERÄTÄÄN?

Valtaosa keräilijöiden hallussa olevista suomalaisista osakekirjoista on sellaisia, joita on saatu yhtiöiltä takaisin eri menetelmin mitätöityinä osakevaihtojen jälkeen. Kaikki yhtiöt eivät ole suostuneet palautuspyyntöihin, ja siksi keräilijä saattaa jättää tarkoituksella osakkeensa vaihtamatta. Toisen ryhmän muodostavat konkurssiin menneiden tai toimintansa lopettaneiden yhtiöiden osakkeet – ne jäävät kaikki osakkaille. Blanco-osakekirja on yhtiön hallussa ollut käyttämättä jäänyt varaosake. Specimen-osakkeet ovat kirjapainojen näyte- ja vertailukappaleita.

Kaikkein hienoimmat, harvinaisimmat ja vanhimmat kohteet ovat usein ne käypiä olleet osakkeet, jotka ovat kadonneet tai unohtuneet jonnekin ja tulevat esiin vasta vuosikymmenten kuluttua. Joskus tapaus liittyy vuoden 1946 osakeleimaukseen. Tarkempi erittely on Suomen osakekirjaluettelon johdannossa. Natsi-Saksan entisen Reichsbankin holvissa tiedetään olevan joitakin suomalaisiakin osakekirjoja (ns. Reichsbankschatz), jotka vielä odottavat pääsyä päivänvaloon.

Vanhin suomalainen, keräilijän hallussa oleva osakekirja on vuodelta 1800, mutta jokainen osakekirja ennen 1880-lukua on harvinaisuus. Suomalaisia keräilyosakkeita on olemassa paljon vähemmän kuin esim. ruotsalaisia, joten keskittyminen tiettyyn toimialaan onnistunee vain, jos ottaa mukaan ulkomaisiakin kohteita. Keräilyn ajallinen rajoitus on kyllä toteutettavissa. Monet kiinnittävät huomiota osakkeiden omistajiin ja allekirjoittajiin. Jotkut keräävät myös obligaatioita. (Obligaatioiden historia Suomessa.) Kaiken kaikkiaan eri yhtiöitä, joiden osakekirjoja on meillä säilynyt keräilijöillä yms., on sen verran rajoitetusti, että kattavan luettelon laatiminen niistä oli mahdollista.

Osakekirjoissa oli aikaisemmin usein osakeantileimamerkki. Niitä tutkivat sekä leimamerkkikeräilijät että skripofiilit. Lue lisää näistä leimamerkeistä.

Kohteen hintaan vaikuttavat mm. seuraavat tekijät: Arvopaperin harvinaisuus, ikä ja kunto (mitä uudempi sitä korkeammat kuntovaatimukset). Koristeellisuus (hyvä kuva nostaa arvoa). Yhtiön tunnettuus, historiallinen tärkeys ja toimiala. Kuuluisan henkilön omistama tai sellaisen omakätinen allekirjoitus. Käytettyä osakekirjaa pidetään usein blancoa hienompana. Itse hintatasosta ei pysty tässä paljon sanomaan, mutta jos kohde on tavanomainen, hinta voi olla 5–15 euroa. Osakekirjojen keräily on Suomessa vielä melko vähäistä.

Jo 1980 Erkki Borg julkaisi Rahan väärti -kirjansa, jonka sivuilla on mm. kuvia osakkeista. Borgilla oli itse kohtuullinen myyntivarasto vanhoja osakekirjoja, joita hän ei kuitenkaan juuri markkinoinut. Syksyllä 2001 hänen liikkeensä, Merkki Borg, lopetti toimintansa. 1981 ruotsalainen kauppias ilmoitti ostavansa osakekirjoja Helsingissä. Pienehköt Pro Keräily Oy ja J. A. Ahlstedt harjoittivat Helsingissä alan postimyyntiä 1980-luvun loppupuolella.

1980-luvun alkupuolella Pekka Kantanen, joka oli silloin Yhdyspankin palveluksessa, ryhtyi tarmokkaasti keräämään vanhoja osakekirjoja. Hän jopa järjesti alan  huutokauppoja ennen muuttoaan pääkaupunkiseudulta Kuopioon. 1988 hän ja Kari J. Sillanpää julkaisivat kuuluisan kuvateoksensa Osakekirjat kertovat. Lisää harrastuksen alkuvaiheista. Nyt Kantasella tiedetään olevan Suomen kattavin alan kokoelma. Eräällä saksalaisella keräilijällä on myös erittäin paljon suomalaisia osakekirjoja. Museoviraston kuvaosastolla on pieni kokoelma, ja joissakin arkistoissa ja museoissa voi olla osakkeita.


MISTÄ KOHTEITA JA LISÄTIETOA?

Erillisellä jäsensivulla mukana olevat keräilijät ovat ilmoittaneet yhdistykselle osto- tai myyntihalukkuudestaan. Yhdistys järjestää omia huutokauppoja ja välittää arvo-osakekirjoja. Ne keräilijätahot, jotka myyvät osakekirjoja yleensä myös ostavat sellaisia – jos jonkun piirongista on sattumalta jotain tullut esiin.

Huuto.net -internet-huutokaupassa (www.huuto.net/fi/) vanhat osakekirjat ovat jatkuvasti tarjolla, myös ulkomaisia. Kannattaa suorittaa haku (alhaalla aloitussivulla) "osakekirj*" hakusanana. Samoin myytäessä on syytä käyttää sanaa "osakekirja" kohteen kuvauksessa. Toinen suomalainen nettihuutokauppa on systeemi.net

Suomen ainoa osakekirjojen ostoon ja myyntiin erikoistunut yritys on Keräilyliike Osake & Kirja Oy, puh. 044 521 21 21, www.osakekirja.fi. Kannatusjäsenemme verkkokaupassa on valikoima suomalaisia vanhoja osakekirjoja myynnissä kiinteään hintaan.

eBay:ssä (www.ebay.com/)  myydään paljon osakekirjoja, joskus suomalaisiakin. Hakusana on "stock certificate" (Britanniassa "share certificate"), tai osasto Coins/Scripophily. www.ebay.de:ssä paras hakusana on "Wertpapiere". Ruotsalaisessa www.tradera.com:ssa voi hakea "aktiebrev".

Varsinaisia alan kauppoja ei Suomessa ole, mutta antikvariaateilla sekä numismatiikkaliikkeillä (ja niiden huutokaupoissa) on joskus osakekirjoja tarjolla. Ks. myös www.antikvariaatti.net, www.juvekim.fi ja www.nettimaailma.fi. Kirpputoreilta niitä voi löytää esim. vanhojen rahojen/setelien ja  postimerkkien yhteydessä. Vanha ja kaunis osakekirja, joka on kiinteään hintaan ostettavissa on Ångbåts Ab Åland.  Ajatuksia nettihuutokauppojen hinnoista.

Kirjallisuutta
P. Kantanen & K. J. Sillanpää, Osakekirjat kertovat, Espoo 1988 (3 painosta).
E. Borg, Rahan väärti (s. 206–279), Jyväskylä 1980.

Internet-hakukoneilla löytää runsaasti ulkomaista tietoa käyttämällä hakusanaa "scripophily".

Tämä esitys on aikaisemmin julkaistu Pörssitieto-vuosikirjan internet-sivulla, mistä se on siirretty tänne.
Pörssitiedon sivuilla on mm.:

Vanhojen osakekirjojen laaja kuva-arkisto, jossa yli 550 eri kuvaa.
Kattavat luettelot suomalaisista keräilyosakekirjoista sekä joukkovelkakirjoista.
Tietoja kaikista 1800-1912 perustetuista osakeyhtiöistä.
Kuvaukset kaikista entisistä pörssiyhtiöstä 1973–96 sekä 1912–72.
Ajatuksia alan huutokauppahinnoista.
Esitys vuoden 1946 Holdingkonsernista sekä osakeleimauksesta.
Artikkeli dorseerausjärjestelmästä (osakekirjojen selkäreunassa).
Filateliaa ja osakkeita. Eräitä osakeyhtiömuotoisia postimerkkiliikkeitä.
Bibliografia pörssiyhtiöiden historiikkiteoksista.
Tutkimus Helsingin pörssihuutokaupoissa 1862–75 noteeratuista yhtiöistä.
Tietoja vaihtamatta jääneistä ja vanhentuneista osakekirjoista sekä pakkolunastuksista yms.


Jos yhdistys on web-sivuillaan julkaissut linkkejä, tietoja kauppiaista ja verkkohuutokaupoista ym., se tapahtuu ilman vastuun ottamista eikä se sellaisenaan merkitse ko. tahon suosittelemista. Kaupat ovat ostajan ja myyjän välisiä asioita.
Sivun alkuun.


Tämän sivun osoite on: www.osakekirjakerailijat.fi/scripophily.html
 





 

Alan kirjoituksia
Yhdistys, yhteystiedot.
Palautelomake
Sivukartta, linkit
Arvokohteiden myynti
Yhdistyksen tiedotteet
Jäsenten sivu
Huutokauppa
Yhdistyksen säännöt


OSAKEKIRJA-
KERÄILIJÄT ry
(OKK)