YHDISTYS
OKK:N TAUSTA JA SYNTY
Esimerkiksi Saksassa ja Yhdysvalloissa historiallisia
arvopapereita on kerätty kauan, etenkin 1960-luvulta lähtien. Ruotsissa perustettiin 1979 Svenska
Föreningen för Historiska Värdepapper. Suomessa Erkki Borg julkaisi 1980 Rahan
väärti -kirjansa, jonka sivuilla on mm. monta kuvaa osakkeista. Samoihin
aikoihin varsinainen skripofilia-harrastus
voidaan katsoa alkaneen Suomessa.
28.5.1986 Pekka Kantanen aloitti vanhojen osakekirjojen keräilijöiden epävirallisen "klubin".
Tämän jälkeen hän järjesti klubin nimissä SYP:n tiloissa viisi alan huutokauppaa.
Marraskuussa 1987 Kantanen muutti pääkaupunkiseudulta Kuopioon. Tällöin klubin toiminta loppui
seuraavan vuoden syksynä, mutta Pekka piti vielä pari huutokauppaa
1990-luvun puolessavälissä Pörssiklubilla. 1988 Kantanen ja Kari J. Sillanpää julkaisivat
kuuluisan kuvateoksensa Osakekirjat kertovat.
Kun 1990-luvun alkupuoliskolla siirryttiin pörssissä arvo-osuusjärjestelmään
jotkut osakkeenomistajat pyysivät vanhat osakekirjansa takaisin mitätöityinä,
muistoksi. 2003 aloitti Suomen ensimmäinen varsinainen skripofiliakauppa
(verkossa).
2000-luvulle siirryttyä alan keräilijäyhdistyksen puute alkoi tuntua
yhä suuremmalta, mutta vasta 1.8.2007 saatiin Osakekirjakeräilijät ry (OKK)
perustettua – kiitos Pekan innostuksen. Muut perustajat olivat Roger Bergman ja
Gunhard Kock. Verkkosivustomme
osakekirjakerailijat.fi avattiin 7.8.2007 (WAP-koe
9.1.2008).
5.11.2007 Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi yhdistyksemme
yhdistysrekisteriin merkittäväksi.
TOIMINTA
Sääntöjen mukaan aatteellisen "yhdistyksen tarkoituksena on edistää vanhojen juridisen arvonsa menettäneiden
arvopapereiden (mm. osakekirjojen ja jvk-lainojen) keräilyä sekä saattaa näitä
kerääviä luonnollisia henkilöitä yhteen sekä lisäksi edistää taloushistorian ja
muun historian harrastusta."
"Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi järjestää keräilytapaamisia,
-tapahtumia sekä huutokauppoja, ylläpitää
tietosivuja internetissä, antaa
arviointipalveluja sekä harjoittaa alan tutkimusta." Yleishyödyllisinä palveluina kokeilemme myös
harrastajien auttamista ja osakekirjakeräilyn levittämistä välittämällä
arvo-osakekirjoja sekä hoitamalla komissiokauppaa kirpputoreilla.
Osakekirjakeräilijät ry voi antaa neutraalia selvitysapua ilmaiseksi, jos
unohtuneita osakekirjoja on tullut piirongin laatikosta esiin, sekä tarvittaessa
välittäjänä hoitaa kohteiden myyntiä.
Vaikka toiminta-alue käsittää koko maan OKK:lla on tarkoitus tulevaisuudessa
järjestää myös jäsenkokoontumisia (ensimmäinen oli 17.1.2008). Yhdistyksellä voi olla omia tuotteita
ja julkaisuja. Paperimuotoisia lehtiä tai jäsenkirjeitä ei yhdistyksen
nykyresurssein voida luvata, vaan yhteydenpito ja
tiedotustoiminta jäseniin pyritään toistaiseksi
mahdollisimman paljon hoitamaan internet-sivustomme ja sähköpostin avulla.
Jäsenten omat nettisivuillamme julkaistaviksi tarkoitetut kirjoitukset
– lyhyet ja pitkät – ovat tervetulleita. Tulevaisuudessa yhdistyksellä saattaa
olla myös ulkopuolisilta suljettuja, salasanasuojattuja jäsensivuja netissä.
Pörssitieto-kirjan
web-sivuilla on vanhastaan runsaasti
luettelomaista faktaa vanhoista
osakekirjoista ja osakeyhtiöistä ynnä muuta taloushistoriallista tietoa.
Yhteistyökumppanimme sivut
täydentävät hyvin
yhdistyksen omaa osakekirjakeräilyn ajankohtaisiin tapahtumiin ja opastukseen painottuvaa
informaatiota.
JÄSENMAKSU
Jäsenmaksu vuoden 2008 loppuun on 20 euroa henkilöjäseneltä
ja 50 euroa kannatusjäseneltä. Erillistä liittymismaksua ei ainakaan
toistaiseksi peritä. Uudet jäsenet
pyydetään ystävällisesti erikseen (esim. sähköpostitse) ilmoittamaan täydelliset
nimensä sekä posti- ja mahdollisen sähköpostiosoitteensa
rahastonhoitajalle (ks. alh.). Henkilötietojen suojaperiaate.
OKK:n pankkitili on Nordea 174530-43960.
Liittyminen tapahtuu maksamalla ensin jäsenmaksun em. tilille. Suorituksessa pyydämme käyttämään viitteellistä tilisiirtoa, jonka
viitenumero on pysyvä ja kaikille maksajille sama: 13.
YHTEYSTIEDOT,
HALLITUS
Postiosoite Postal address:
c/o Pekka Kantanen,
Sepänkatu 11 A 13, 70100 Kuopio.
Puh. 044 355 8998, international +358 44 355 8998.
H A L L I T U S
Puheenjohtaja Chairman PEKKA KANTANEN, Kuopio
pj
miukumauku
osakekirjakerailijat.fi
Rahastonhoitaja Treasurer ROGER BERGMAN, Espoo
(Ylläpitää myös yhdistyksen jäsenrekisteriä. Osoitteenmuutokset.)
Puh. 040 582 3530.
talous
miukumauku
osakekirjakerailijat.fi
Sihteeri Secretary GUNHARD KOCK, Helsinki
(Ylläpitää myös yhdistyksen verkkosivut.)
sihteeri
miukumauku
osakekirjakerailijat.fi
Varajäsen Deputy member KALEVI KOTILAINEN, Turku
Tilintarkastaja Hannu Angervuo, varatilintarkastaja Timo Sadinmäki.
Sivun alkuun.
AKTIEBREVSSAMLARNA rf
Redan 1980 utgavs den första finska boken om gamla
aktiebrev. 1986 startade Pekka Kantanen en informell klubb, som höll aktiebrevsauktioner
flera gånger per år. Men efter ett par år flyttade Kantanen bort från
huvudstadsregionen och klubbens verksamhet tynade i stort sett bort. 1988 utgav
Kantanen praktverket Aktiebreven berättar och han fortsatte att skriva
tidningsartiklar och ge intervjuer om hobbyn. När börsen i Finland under första
hälften av 1990-talet
övergick till värdeandelssystemet ökade intresset för gamla aktiebrev och
2003 öppnades den första specialaffären för skripofilia (på nätet).
Men först i augusti 2007 bildades, på Kantanens initiativ, en formell förening,
Osakekirjakeräilijät ry, Aktiebrevssamlarna rf. Enligt finsk kutym är vi en
registrerad juridisk person (ideell förening). Den viktigaste verksamhetsformen
är nu de månatliga auktionerna (40-50 objekt) i samarbete
med huuto.net. Dyrare objekt förmedlar vi till fast
pris på nätet. Även icke-medlemmar får köpa och lämna in via oss. Dessutom sprider vi information om hobbyn. Kontakten till
medlemmarna sköts med hjälp av våra webbsidor, e-postutskick och sporadiska
medlemsmöten.
Antalet aktiva samlare av historiska värdepapper beräknas nu vara några dussin. En orsak till hobbyns ställning i Finland är den begränsade
tillgången på inhemskt material – en bråkdel av vad som finns i t.ex. Sverige, för Finlands
ekonomi började utvecklas senare. Tillsvidare
har man katalogiserat blott 1 300 olika bolag, vars aktiebrev kan förvärvas av
samlarna (alltså museer och arkiv är exkluderade), och endast för 100 av bolagen
finns aktiebrev från
1800-talet. Många av de vackraste finska objekten är kända i bara ett
eller två exemplar.
ABSTRACTS IN
ENGLISH
Our society, the Osakekirjakeräilijät ("share
certificate collectors"), was founded
in August 2007 as the successor of a short-lived informal auction club started
in 1986 by the same persons. We are Finland's only association for collectors of
old certificates of (mainly) Finnish shares. The activities include a web
auction (in collaboration with huuto.net) of 40 to 50 stock certificates each
month, a fixed price sale and the disseminating of information about the hobby. Contact with our
members is kept through this web site and by e-mail newsletters and occasional meetings.
The first Finnish scripophily book was published in 1980. In the 1990s interest
in the collecting increased here due to the abolition of paper certificates in
quoted companies, and in
2003 the first scripophily shop opened
(on the web). The hobby is no doubt hampered by the
limited availability of collectable Finnish items: to date certificates
(excluding those in museums and archives) from only some 1 300 different
companies have been recorded, a mere 100 of which are pre-1900. Thus there are
so far only a few dozen active collectors in Finland.
Sivun alkuun.
Tämän sivun osoite on:
www.osakekirjakerailijat.fi/yhdistys.html
|
|

OSAKEKIRJA-
KERÄILIJÄT ry
(OKK)
|