| Etusivu | Yhdistys | Toiminta | Huutokauppa | Myydään | Ostetaan | Hyväntekeväisyys |
Tulemme avaamaan myöhemmin yhdistykselle oman webshopin myynnissä oleville osakekirjoille.
Tällä hetkellä meillä on myynnissä Sydfinska Kust-Ångfartygs-Bolagetin osakekirjoja vuodelta 1866 hintaan 300 euroa kappale.
Osakekirjoja voi tilata sähköpostilla osoitteesta talous@osakekirjakerailijat.fi
Osakekirjat ovat hyväkuntoisia yhden tai viiden osakkeen kirjoja oheisen kuvan kaltaisia.
Osakekirjoissa on omistajana eri Von Julin Fiskarsista tai Lindroos / Engdal Åbo:sta.
Sydfinska Kust-Ångfartygs Bolaget perustettiin vuonna 1866 ja yhtiön alukset liikennöivät ensin Turun ja Helsingin välillä sekä myöhemmin aina Tukholmaan ja Pietariin asti.
Yhtiön osakkeet noteerattiin Helsingin pörssin edeltäjän Helsingfors börsföreningin huutokaupoissa. 1866 – 1890. Eli voidaan sanoa kyseessä olevan vanhan pörssiyhtiön.
Osakekirjat ovat todellakin vuodelta 1866 ja kannattaa huomata, että Suomen markka oli otettu käyttöön vasta kuusi vuotta aikaisemmin keväällä 1860 eli historia toistaa itseään. Silloin siirryttiin ruplasta markkaan ja nyt 2002 siirryttiin markasta euroon.
1870-luvulla ei oltu vielä keksitty erillisiä talonkeja osinkokuponkeineen vaan joka vuosi osingonmaksun yhteydessä mentiin osakekirjan kanssa yhtiön konttoriin missä osingon maksu merkittiin osakekirjaan.
Sydfinska Kust-Ångfartygs-Bolaget perustettiin siis vuonna 1866 ja osakkaina oli suuri joukko paikallisia liikemiehiä. Von Julinit Fiskarsista olivat suurimpia osakkaita. Osakkeet maksoivat 40 silloista markkaa kappale.
Yhtiölle ostettiin vuonna 1866 Amiral von Platen niminen alus, joka oli rakennettu Ruotsissa vain kahdeksan vuotta aikaisemmin. Alus oli 29 metriä pitkä.
S/S Amiral von Platen lähdössä Turun yläsatamasta, Håkan Sjöströmn maalaus.
Laiva on kuvattuna myös osakekirjan vinjetissä.
Amiral von Platen liikennöi vuosina 1865-71 linjalla Helsinki – Turku – Maarianhamina -Tukholma.
Välisatamina oli Fagervik, Tammisaari, Pohja ja Taalintehdas.
Vuonna 1871 laiva myytiin takaisin Ruotsiin ja ostettiin tilalle suurempi 38 metrinen s/s Hangö.
S/S Hangö tulossa Tukholmaan, Håkan Sjöströmin maalaus.
Yhtiön s/s Hangön aikataulu eri välisatamineen vuodelta 1874.